Mitä on kraniosakraaliterapia?

Kraniosakraaliterapia on lempeä manuaalinen hoitomuoto, jossa huomio kohdistuu kallon ja ristiluun väliseen kokonaisuuteen, aivoja ja selkäydintä ympäröiviin kalvoihin sekä aivoselkäydinnesteeseen liittyviin hienovaraisiin rytmeihin. Kosketus on kevyt ja työskentely rauhallista.

Ihmiset hakeutuvat tällaiseen hoitoon monista syistä. Taustalla voi olla kipua, migreeniä, stressiä, univaikeuksia, ruoansulatukseen liittyvää oireilua, uupumusta, ahdistusta tai masentuneisuutta. Joku tulee ilman erityistä oiretta, ennaltaehkäisevästi tai yksinkertaisesti pysähtyäkseen oman kehonsa äärelle.

Kraniosakraaliterapian lisäksi on olemassa kraniaaliosteopatia ja biodynaaminen osteopatia. Ne ovat läheistä sukua toisilleen, mutta niiden lähestymistavoissa on hienovaraisia eroja.

Työskentelen osteopaattina Organic Spiritissä Lauttasaaressa. Teen biodynaamista osteopatiaa. Voit lukea lisää biodynaamisesta osteopatiasta tai siirtyä ajanvaraukseen.

Miten kraniosakraaliterapia eroaa kraniaaliosteopatiasta ja biodynaamisesta osteopatiasta?

Kaikkien kolmen lähestymistavan taustalla on osteopaatti William Garner Sutherlandin kehittämä alkuperäinen kraniaaliosteopatia. Eroja niiden välillä syntyy siitä, mihin vaiheeseen hänen pitkällä urallaan huomio kiinnitetään ja kuinka aktiivisesti hoitaja pyrkii hoidossa ohjaamaan kudoksia.

Kraniosakraaliterapia

John E. Upledger kehitti kraniosakraaliterapian kraniaaliosteopatian pohjalta. Menetelmä eriytyi osteopatian perinteestä omaksi hoitomuodokseen, jota harjoittavat osteopaattien lisäksi myös muiden alojen ammattilaiset, kuten hierojat ja fysioterapeutit.

Kraniosakraaliterapian ytimessä on kraniosakraalijärjestelmä, jolla tarkoitetaan aivoja ympäröiviä sekä kallon ja ristiluun välissä kulkevia kalvoja sekä niiden sisällä olevaa aivoselkäydinnestettä. Hoitaja tunnustelee kraniosakraalijärjestelmän rytmistä liikettä kevyellä kosketuksella ja käyttää hienovaraisia tekniikoita havaittujen jännitteiden vapauttamiseen.

Upledger selitti rytmiä mekanistisella painemallilla, jossa aivoselkäydinnesteen syklinen tuotanto ja imeytyminen muuttavat järjestelmän painetta ja synnyttävät liikkeen. Tämä painotus on lähellä modernia kraniaaliosteopatiaa.

Kraniaaliosteopatia

Kuten kraniosakraaliterapiassa, modernissa kraniaaliosteopatiassa huomio on Sutherlandin ajattelun varhaisemmissa, mekaanisemmin kuvattavissa osissa. Osteopaatti tarkastelee kallon luiden liikettä, keskushermoston luontaista liikettä, aivoja ja selkäydintä ympäröivien kalvojen jännitteitä sekä aivoselkäydinnesteeseen liittyvää rytmiä. Kevyillä käsittelytekniikoilla seurataan kudosten liikkeitä ja ohjataan niitä kohti tasapainoa.

Biodynaaminen osteopatia

James Jealous kehitti biodynaamisen osteopatian Sutherlandin myöhempien ajatusten pohjalta. Siinä missä kraniosakraaliterapia ja moderni kraniaaliosteopatia painottavat kraniosakraalijärjestelmän fyysistä mekanismia, biodynaaminen lähestymistapa kuuntelee myös Sutherlandin kuvaamaa mekanismin taustalla olevaa järjestävää voimaa.

Osteopaatti ei ensisijaisesti yritä korjata rakennetta tai viedä kudosta ennalta päätettyyn suuntaan. Kädet lepäävät kevyesti keholla ja vastaanottavat tietoa, ja työskentely on kuuntelevaa, odottavaa ja mahdollisimman vähän ohjaavaa. Kehon oman liikkeen annetaan tulla esiin sen sijaan, että hoito rakennettaisiin valmiin tekniikan ympärille.

Voit lukea tarkemmin biodynaamisesta osteopatiasta ja osteopatiasta.

Mitä hoidossa tapahtuu?

Hoito tapahtuu tavallisesti vaatteet päällä, ja osteopaatti voi pitää käsiään esimerkiksi pään, selän tai ristiluun alueella. Käynnillä ei tarvitse osata tunnistaa hienovaraisia rytmejä eikä tuntea mitään tietynlaista.

Joku huomaa rauhoittumista, lämpöä tai pieniä liikkeen tuntemuksia, mutta toinen ei huomaa hoidon aikana juuri mitään erityistä. Hiljainen työskentely voi ulospäin näyttää vähäiseltä, vaikka osteopaatti kuuntelee käsillään samanaikaisesti useita kehon rytmejä.

Mihin kraniosakraaliterapia perustuu?

Kraniosakraaliterapian historia alkaa Sutherlandin tutkimuksista 1900 luvun alussa. Hänen huomionsa kiinnittyi kallon ohimoluuhun, jonka reunat muistuttivat hänestä kalan kiduksia, aivan kuin rakenne olisi tarkoitettu osaksi hengitysliikettä. Havainto johti ajatukseen, etteivät kallon saumat olisi täysin liikkumattomia, vaan kallon luissa säilyisi hienovaraista liikkuvuutta läpi elämän.

Aluksi Sutherland keskittyi kallon luiden liikkeen vapauttamiseen, ja huomioi luiden liikerajoitusten vaikutuksen kallon aukkojen läpi kulkeviin hermoihin ja verisuoniin. Vähitellen hänen huomionsa siirtyi syvemmälle aivoja ja selkäydintä ympäröiviin sidekudoskalvoihin.

Sutherland kuvasi kalvot yhtenäiseksi rakenteeksi, joka ulottuu kallosta ristiluuhun. Näin kallon liikkuvuutta ei voinut hänen mukaansa ymmärtää vain kallon luiden kautta, vaan myös kalvojen jännitykset ja ristiluun liike kuuluivat samaan kokonaisuuteen.

Seuraavaksi aivoselkäydinneste nousi hänen ajattelussaan keskeiseksi. Hän havaitsi potilaiden kehossa, erityisesti kallossa ja ristiluussa, jatkuvaa hienovaraista liikettä. Se muistutti hengitystä, mutta ei seurannut keuhkojen hengitysliikettä. Hän antoi tälle ilmiölle nimen primäärihengitysmekanismi.

Mitä primäärihengitys tarkoittaa?

Sutherland kuvasi sillä tahdosta riippumatonta rytmistä liikettä kallon, ristiluun, keskushermoston, kalvojen ja nesteiden muodostamassa kokonaisuudessa. Hänen kuvauksessaan terveessä kehossa rytmi toistui noin 10 kertaa minuutissa ja enimmillään noin 12 kertaa.

Sutherland havaitsi, ettei liike rajoitu vain kalloon, vaan jokainen kehon solu ja kaikki kehon nesteet ilmentävät tätä rytmiä läpi elämän. Hän piti aivoselkäydinnesteen liikettä primäärihengityksen tärkeänä osana ja katsoi, että kalvojen jännitykset tai kallon luiden liikerajoitukset saattoivat vaikuttaa mekanismiin ja hermoston toimintaan.

Käsitys primäärihengitysmekanismista kuitenkin muuttui hänen uransa aikana. Myöhemmin Sutherland kuvasi primäärihengitystä laajempana koko organismin toimintana, jota ei hänen mielestään voinut selittää ainoastaan paineella, nesteellä tai luiden liikkeellä. Näin hänen tutkimustyöstään syntyi “elämän hengityksen” käsite.

Mitä elämän hengityksellä tarkoitetaan?

Sutherland kuvasi sillä ulkoista voimaa, joka saa aivoselkäydinnesteen liikkumaan, synnyttää primäärihengityksen ja ohjaa kehon luontaista järjestäytymistä.

Sutherland näki elämän hengityksen aivoselkäydinnesteessä olevana näkymättömän elementtinä. Hän pyysi kuvittelemaan sen nesteenä nesteen sisällä ja puhui siitä ”älykkäänä voimana, joka on inhimillistä ajattelua korkeampi”. Elämän hengitys oli Sutherlandille aivoselkäydinnesteen kautta vaikuttava järjestävä voima.

Elämän hengitystä ei huomioida kraniosakraaliterapiassa tai kraniaaliosteopatiassa, mutta se on biodynaamisen osteopatian keskeisin käsite. Käytännössä se ohjaa osteopaattia hidastamaan, pitämään kosketuksen kevyenä ja kuuntelemaan syvällisesti, ilman kiirettä korjata. Hoitaja seuraa, kuinka elämän hengitys ilmentää itseään primäärihengityksen muodossa, pyrkien tuomaan hoidettavan vuorovaikutukseen tämän voiman kanssa, antaen kehon itse korjata tasapainoaan ilman suoraa manipulaatiota. Paraneminen tapahtuu hiljaisuuden ja syvällisen kuuntelun kautta.

Osteopatiaa Lauttasaaressa

Vastaanotollani teen biodynaamista osteopatiaa. Organic Spirit sijaitsee osoitteessa Lauttasaarentie 17, Helsinki.

Voit tutustua Lauttasaaren vastaanottoon, lukea lisää biodynaamisesta osteopatiasta, osteopatiasta tai siirtyä ajanvaraukseen.

---

Kraniosakraaliterapia on laajalti tunnettu hoitomuoto, joka keskittyy aivoselkäydinnesteen kiertoon, kallon luiden liikkuvuuteen ja kehon hienovaraisiin rytmeihin. Tämän lisäksi on kuitenkin olemassa myös kraniaaliosteopatia ja biodynaaminen osteopatia. Näillä hoitomuodoilla on monia yhtäläisyyksiä, mutta niiden välillä on myös joitakin eroja. Ne kaikki tukevat hermoston normaalia toimintaa ja auttavat kehoa palautumaan luonnolliseen tasapainoonsa. Hoidot edistävät kehon säätelymekanismeja, mikä parantaa kokonaisvaltaista hyvinvointia. Usein hoitoon hakeudutaan hankalien oireiden, kuten kroonisen kivun, migreenien, stressin, unettomuuden, ruoansulatusongelmien, henkisen ja fyysisen uupumuksen, ahdistuksen tai masennuksen takia. Nämä hoitomuodot sopivat useimmille iästä ja terveydentilasta riippumatta, sillä ne ovat erittäin lempeitä. Ne toimivat hyvin myös ennaltaehkäisevänä hoitona, tukien kehon yleistä tasapainoa.

Tässä artikkelissa tarkastelen näitä hoitomuotoja ja käsittelen niiden yhtäläisyyksiä sekä eroavaisuuksia. Kaiken taustalla on osteopaatti William Garner Sutherlandin 1900-luvun alussa kehittämä kraniaaliosteopatia, johon myös kraniosakraaliterapia ja biodynaaminen osteopatia perustuvat. Sutherlandin matka kraniaaliosteopatiaan alkoi, kun hän tutki kallon ohimoluuta ja havaitsi, että sen reunat muistuttivat kalan kiduksia, ikään kuin se olisi osa hengitysmekanismia. Tämä johti hypoteesin, että kallon luut pysyvät liikkuvina koko elämän ajan, eivätkä niiden saumat koskaan täysin luudu. Uransa alkuvaiheessa Sutherlandin hoito keskittyi kallon luiden liikkeiden vapauttamiseen, mikä vaikuttaa sekä kallon aukkojen läpi kulkevien hermojen ja verisuonten toimintaan että niihin kiinnittyviin lihaksiin.

Sutherlandin käsitys kraniaaliosteopatiasta kuitenkin syventyi ajan myötä. Hänen huomionsa siirtyi kallon luista aivo- ja selkäydinkalvoihin, sidekudokseen, joka ympäröi aivoja ja selkäydintä. Hän kuvaili tätä kalvoa yhtenäiseksi rakenteeksi, joka ulottuu kallosta ristiluuhun asti, yhdistäen nämä toisiinsa. Hän ymmärsi, että kalvojen jännitteet ja ristiluun liikerajoitukset vaikuttavat kallon luiden liikkuvuuteen ja aivojen toimintaan, ja näin ollen myös kalvoja ja ristiluuta on huomioitava hoidossa.

Tämän jälkeen Sutherland alkoi painottaa aivoselkäydinnesteen merkitystä. Tämä neste virtaa aivojen ja selkäytimen ympärillä, ja jotkut myöhemmät osteopaatit ovat jopa esittäneet ajatuksen, että se virtaa ääreishermojen kautta kehon kaikkiin kudoksiin. Kokeilujensa seurauksena Sutherland havaitsi, että hänen potilaidensa kehoissa, etenkin kallossa ja ristiluussa, tapahtui jatkuvaa hienovaraista ja rytmistä liikettä, joka muistuttaa keuhkohengityksen liikettä, mutta on keuhkohengityksestä täysin riippumaton. Tätä ilmiötä hän kutsui “primäärihengitykseksi”, ja sen tärkeimpänä komponenttina hän näki aivoselkäydinnesteen virtauksen. Primäärihengitysmekanismiin liittyy kuitenkin myös kallon, aivojen ja selkäytimen sekä niiden sidekudoskalvojen luontainen liike.

Sutherland kuvailee primäärihengitysmekanismia seuraavalla tavalla: “Primäärihengitysmekanismi ylläpitää luontaista, rytmistä, tahdosta riippumatonta liikkeen sykliä, joka toistuu terveessä kehossa 10-12 kertaa minuutissa. […] Jokainen kehon solu ja kaikki kehon nesteet ilmentävät tätä tahdosta riippumatonta rytmistä liikettä läpi koko elämän. Tämä liike on keskeinen tekijä terveyden ylläpitämisessä, ja se on erityisen tärkeä keskushermoston, hormonijärjestelmän ja muiden kehon fysiologisten toimintojen tasapainon kannalta.” Jos kalvojen jännityksessä, kallon liikkuvuudessa tai aivoselkäydinnesteen virtauksessa ilmenee häiriöitä, se vaikuttaa primäärihengitysmekanismiin, haitaten hermoston toimintaa ja aiheuttaen monenlaisia terveysongelmia.

Uransa loppuvaiheessa Sutherland esitti “elämän hengityksen” käsitteen (breath of life), jota hän piti ulkoisena voimana, joka luo kehossa primäärihengityksen ja ohjaa kehon itsesäätelyä ja paranemista. Tämä ajatus universaalista voimasta, joka ylläpitää kehon toimintoja, muodostui hänen filosofiassaan keskeiseksi. Sutherland kirjoittaa: “Aivoselkäydinnesteessä on näkymätön elementti, jota kutsun “elämän hengitykseksi”. Haluan, että kuvittelet tämän elämän hengityksen nesteenä aivoselkäydinnesteen sisällä, erillisenä ja sekoittumattomana, ja jolla on voima, joka saa aivoselkäydinnesteen liikkumaan. […] Kuvittele voima, älykäs voima, joka on inhimillistä ajattelua korkeampi ja älykkäämpi.”

Moderni kraniaaliosteopatia poikkeaa Sutherlandin alkuperäisestä kraniaaliosteopatiasta siinä, että se keskittyy Sutherlandin osteopatian varhaisempiin kehitysvaiheisiin, eli primäärihengitysmekanismin mekaanisiin elementteihin, kuten kallon luiden liikkeisiin, aivoselkäydinnesteen virtaukseen, keskushermoston luontaiseen liikkeeseen ja sidekudoskalvojen liikkeeseen. Kraniaaliosteopatian harjoittajat käyttävät hellävaraisia manipulaatiotekniikoita palauttaakseen näiden rakenteiden vapaan liikkeen, tavoitteena korjata toimintahäiriöitä, jotka estävät mekanismin vapaan toiminnan ja häiritsevät keskushermoston toimintaa.

Kraniosakraaliterapia on John E. Upledgerin kehittämä hoitomuoto, jonka lähtökohtana oli Sutherlandin kraniaaliosteopatia. Kraniosakraaliterapia on irtautunut osteopatian perinteestä omaksi menetelmäkseen, ja sitä voivat harjoittaa laajasti eri terveydenhuollon ammattilaiset, kuten hierojat ja fysioterapeutit. Kraniosakraaliterapia on suurelta osin identtinen modernin kraniaaliosteopatian kanssa, ja modernin kraniaaliosteopatian tavoin se jättää huomiotta Sutherlandin esoteerisemmat ja vaikeammin selitettävät havainnot, kuten ajatuksen aivoselkäydinnestettä liikuttavasta elämän hengityksestä. Tämän sijaan Upledger loi mekanistisen painemallin, joka selittää, miten aivoselkäydinnesteen syklinen tuotanto ja imeytyminen luovat syklistä painetta, mikä synnyttää primäärihengityksen liikkeen.

Biodynaaminen osteopatia puolestaan on osteopaatti James Jealousin kehittämä kraniaaliosteopatian syvempi ja holistisempi muoto, joka pyrkii jatkamaan siitä, mihin Sutherland jäi elämänsä loppuvaiheessa. Biodynaamisessa osteopatiassa kraniosakraaliterapiasta ja modernista kraniaalisesta osteopatiasta puuttuva elämän hengitys on kaikista keskeisin käsite. Siinä missä moderni kraniaaliosteopatia ja kraniosakraaliterapia keskittyvät ensisijaisesti primäärihengityksen fyysiseen mekanismiin, biodynaaminen osteopatia ottaa askeleen pidemmälle työskentelemällä primäärihengityksen taustalla toimivan elämän hengityksen kanssa. Kraniaaliosteopatian ja kraniosakraaliterapian harjoittajat manipuloivat aktiivisesti kallon rakenteita korjatakseen virheasentoja tai fyysisiä rajoituksia, kun taas biodynaamisessa osteopatiassa hoitaja ottaa havainnoivamman roolin, ja kuuntelee hoidettavassa toimivaa elämän hengitystä, pyrkien tuomaan hoidettavan vuorovaikutukseen tämän voiman kanssa, antaen kehon itse korjata tasapainoaan ilman suoraa manipulaatiota. Paraneminen tapahtuu hiljaisuuden ja syvällisen kuuntelun kautta.

Biodynaamisesta osteopatiasta voit lukea lisää täältä.

Lähteet

Liem, T. (2004). Cranial Osteopathy: Principles and Practice. Churchill Livingstone.

McPartland, J. M. and Skinner, E. (2005). “The biodynamic model of osteopathy in the cranial field.” EXPLORE, 1(1), pages 21 through 32.

Sutherland, W. (2003b). Teachings in the Science of Osteopathy.

Sutherland Cranial Teaching Foundation. William Garner Sutherland and the cranial concept.

The Center for Traditional Osteopathy. Biodynamics of Osteopathy Curriculum.

Upledger, J. E. and Vredevoogd, J. D. (1983). CranioSacral Therapy. Eastland Press.

Kaikki artikkelit